Korpunen kirjoitti:
Muistan teitä muistokirjoituksessani.
Mielestäni, ihan kehitysmielessä, kannattaisi vastaisuudessa laittaa tämä foorumeja poistava osa huomioimaan myös yksityisviestit, sekä sen, milloin viimeksi on käyttäjiä ollut aktiivisena.
Enkä halua foorumia takaisin, vain pelkät tekstit, sillä...no ei sen väliä. Ette te voi ymmärtää, miten tärkeäksi muutama kirjain saattaa muuttua ajan kuluessa.
"...ettei ole varaa sijoittaa kaikki omatkin tienaukset siihen, että saadaan käyttäjille, jotka eivät noudattaneet ohjelmasääntöjä foorumit palautettua."
Dot dot dot. Enkö minä juuri sanonut kahdesti voivani maksaa saadakseni tekstit takaisin?
Eikö ole mitään mahdollisuutta saada omista teksteistään varmuuskopioita itselle, kun ne kerran teillä ovat? Koska ihan oikeasti, on ihan yksi lysti mitä sille foorumille kävi tai näin, ainoastaan teksti merkitsee minulle mitään. Enkä edes tarvitse kaikkea, mitä foorumilla oli. Vain joitain osia sieltä.
Kiltit..?
Tähän allekirjoittanut kommentoi sen verran tutustuttuaan tapaukseen tarkemmin, että koska foorumi on jo omien kertomustesi mukaan ollut käyttämätön jo pidemmän aikaa sen merkityksessä, kuin se ohjelmasääntöihimme on kirjattu, ei foorumia tulla palauttamaan.
Lisäksi, vaikkakin ylläpitäjät voivat ottaa foorumista varmuuskopion, ei sen jälkeen kun olet poiston yhteydessä menettänyt (mikäli tätä poistoa ei ole virheellisesti tehty ohjelmasääntöjemme puitteissa) hallintaoikeutesi foorumiin tulla myöskään tietokantoja antamaan käyttöösi, koska tällöin et ole enää vastuussa foorumin sisältämästä datasta ja sen oikeinkäsittelystä. Tietokannat sisältävät esimerkiksi mainitsemiasi ykstyisviestejä (myös muiden kuin sinun), jotka taasen ovat, kuten myöskin sähköpostit ja paperikirjeet, kirjesalaisuuden piirissä. Me emme näitä lue, emmekä myöskään anna sitä mahdollisuutta, että kenenkään yksityisviesti joutuisi kolmannen osapuolen käsiin sen jälkeen kun foorumin varsinainen ylläpitäjä on menettänyt oikeutensa kyseiseen foorumiin meidän palvelimillamme.
Luonnollisesti jokainen viesti mitä foorumille on kirjoitettu, kuuluu tekijänoikeuslain alle. Kuitenkin kun foorumi ja sen tekstit poistuvat tietokannastamme, voit olla varma ettei kyseisiä tekstejä tulla julkaisemaan koskaan missään, sikäli mikäli joku ei ole niitä kopioinut tätä aiemmin, vaikkakin meillä niistä varmuuskopiot hetkellisesti säilyvät. Me emme siis pidätä tekijänoikeuksia, poistamme ainoastaan datan palvelimiltamme ja se häipyy sitä myöten "bittitaivaaseen", lukuunottamatta varmuuskopioita, jotka säännöllisesti korvautuvat uudemmilla ja joita säilytämme sekä palvelumme toimivuuden takaamiseksi, että väärinkäytös- ja rikostapausten selvittämiseksi (Kyllä, allekirjoittaneeseen on ollut yhteydessä näiden tiimoilta paikalliset poliisilaitokset ja mm. KRP).
Palveluissamme on pakko olla jotkin pelisäännöt, ei niin miten kukaisellekin sopii. Mikäli me teemme virheen, se pyritään korjaamaan. Mikäli käyttäjä/foorumin perustaja tai ylläpitäjä tekee virheen, on tämä hänen vastuullaan. Ohjelmasääntömme ovat ehdottoman sitovat, ainoastaan Suomen Laki menee näiden edelle.
On erittäin valitettavaa mikäli olet käsittänyt asian niin, että foorumin aktiivisuus katsotaan yksityisviestien päiväyksestä. Vaikkakin ohjelmisto tallentaa yksityisviestien ajankohdat, on nämä tarkoitettu ainoastaan vastaanottajaa ja lähettäjää varten. Kuten ylempänä puhuin kirjesalaisuudesta, emmehän saisi mennä postilaatikollesikaan katsomaan milloin esimerkiksi sinun puhelinoperaattorisi kirje on päivätty sinulle.